Taloyhtiön kulut, tilastokeskus

Vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä suunnata katse taaksepäin ja arvioida miten vuodesta ollaan selvitty. Vuotta voidaan arvioida erillaisilla mittareilla joista tärkein on tietenkin asukkaiden mielipide. Kehityksen kannalta työstä saatu palaute on edellytys asoiden parantamiseen ja myös näiden kotisivujen tavoitteena on madaltaa kynnystä tuoda esiin mielipiteitä. Näihin aiheisiin palaan hieman myöhemmin ja keskityn tässä alla helpommin mitattavaan kohteeseen eli yhtiön taloudelliseen tilaan. Jos ymmärrämme miten suoriudumme taloudellisilla mittareilla meillä on paremmat edellytykset puuttua mahdollisiin käytännön puutteisiin ja mitä tärkempää, myös asettaa tavoitteita tulevaisuudelle.

Taloyhtiö.nyt lehdessä käsitellään yhtiövastiketta ja pääkaupunkiseudun kerrostalojen kiinteistökustannuksia. Lehti on Kiinteistöliiton teemalehti ja sen kohderyhmä on taloyhtiöiden hallitukset ja asukkaat. Koko artikkelin voi lukea tästä . Artikkelissa ”Mikä on Yhtiövastike ja mihin sitä käytetään?” (sivu 12) selvitetään yhtiövastikkeen perusasioita. Artikkelissa esitetään myös tilastokeskuksen tilastot pääkaupunkiseudun kerrostalojen kiinteistökuluista vuodelta 2011. Tilastot on liitetty alle. Laajakumpu taloyhtiön vastaavat luvut on kerätty taulukkoon vertailun vuoksi.

Kiinteistökulut as-oy-muotoisissa kerrostaloissa pk-seudulla 2011. (Tilastokeskuksen luvuissa on virhe (erittelyt yhteenlaskettuna >100%). Veden ja jäteveden todellinen osuus on 6,7% eikä 8,7%, virhe on korjattu taulukkoon jossa kulut esitetetään euromääräisinä.)

Alla olevassa taulukossa tilastokeskuksen prosenttiluvut on muunneettu euromääräiseksi jotta voimme vertailla kuluja Laajakummun tuloslaskelman kanssa. Eurot kertovat kuinka suuri kulu taloyhtiölle kertyy/neliömetri/kk. Esimerkiksi lämmityksen kulu vuonna 2011 oli 43829 euroa eli 0,93/neliömetri/kk. Vertailuluku kertoo kuinka suuri meidän kulu on verrattuna tilastokeskuksen kuluun.

Selite Keskimääräinen kulu, Tilastokeskus Laajakumpu, tuloslaskelma 2011 Vertailu
Kokonaiskulut €/m2/kk 5,27 3,93 75 %
Korjauskustannukset 1,53 0,39 26 %
Lämmitys 1,02 0,93 91 %
Käyttö ja huolto 0,52 0,39 74 %
Hallinto 0,51 0,35 68 %
Vesi ja jätevesi 0,35 0,33 94 %
Kiinteistövero 0,33 0,13 40 %
Muut hoitokulut 0,26 0,10 39 %
Ulkoalueiden hoito 0,18 0,30 169 %
Jätehuolto 0,15 0,08 55 %
Sähkö 0,15 0,13 83 %
Siivous 0,14 0,15 104 %
Henkilöstökulut 0,12 0,17 142 %
Tonttivuokra n/a 0,47

Korjauskulut, Lämmitys, käyttö ja huolto, vesi ja jätevesi sekä tonttivuokra ovat yhteensä noin 73% kustannuksista. Luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia mutta ovat suuntaa antavia (esimerkiksi talonmiehen kulut näkyvät nyt pelkästään ulkoalueiden hoidossa ja henkilöstökuluissa).   Koko maan vertailussa kiinteistön hoitokulut ovat korkeimmat pääkaupunkiseudulla ja hoitokulut kasvavat mitä vanhempi kiinteistö on. Koko maan kaikkien kerrostalojen keskiarvo on 4,28€/m2 ja vuosina 60-69 valmistuneiden keskiarvo on 4,95€/m2.

Tommy Lindertz

1 thought on “Taloyhtiön kulut, tilastokeskus

  1. Kiitos Tommy havainnollistavasta laskelmasta!

Kommentointi on suljettu.